Ilmastonmuutos Jakutiassa
“Luonto ei enää luota meihin”

Järvet jäätyvät myöhemmin, kalojen määrä vähenee ja jäätiet sulavat: Ilmastonmuutos ei ole Jakutiassa enää pitkään aikaan ollut pelkkä teoreettinen käsite. Kirjoittajamme Vjatšeslav Šadrin kertoo ihmisen heikkenevästä yhteydestä luontoon.

Kirjoittanut Vjatšeslav Šadrin

Monet puhuvat ilmastonmuutoksesta, ja useimmat kiinnittävät huomiota lämpötilan nousuun. Vaikka Kolymajoen suistossa on havaittu suurimmat lämpötilan muutokset (virallisten tilastojen mukaan lämpötila on viimeisten 20 vuoden aikana noussut 5,8 astetta), siellä asuvat alkuperäiskansat kiinnittävät eniten huomiota muuhun.

Tärkein pohjoisten kansojen perinteiseen elämäntapaan vaikuttava tekijä on sää. Nimenomaan se määrittää, minne porot menevät laitumelle ja minne leiri tulee pystyttää vaellusten välillä, milloin ja minne eläimet, linnut ja kalat siirtyvät ja miten ne käyttäytyvät. Vuosisatojen ajan Venäjän pohjoiset kansat ovat kartuttaneet perinteisiä taitoja, joilla selviytyä äärimmäisissä olosuhteissa. Viime vuosina tapahtunut nopea ilmastonmuutos aiheuttaa yhdessä muiden muutosten kanssa vakavia ongelmia alkuperäiskansoille. He eivät kuitenkaan pysty vielä arvioimaan, mitä todella on tapahtumassa, eikä heillä ole riittävästi omia resursseja sopeutumiseen.

Pohjoisessa käytetään yhä perinteisiä menetelmiä sään havainnointiin ja ennustamiseen seuraavaksi päiväksi, kaudeksi tai pitemmäksi ajaksi. Nämä menetelmät ovat vuosisatoja perustuneet mm. tähtien, kuun, auringon ja taivaan havainnointiin sekä lumi- ja tuulitietoon. Myös esimerkiksi eläinten käyttäytyminen sekä kasvien ja omankin kehon kunto voivat kertoa paljon niille, jotka ymmärtävät niiden kieltä. Erityinen rooli oli henkisillä käytännöillä kuten unilla ja enteillä (myös šamaanien ennusteilla). Säätä koskeva perinnetieto on nyt muuttumassa, eivätkä vanhat ennusmerkit enää pidä paikkaansa. Kansan vanhimmat sanovat, että ennustaminen, varsinkin pitkälle aikavälille, ei enää ole mahdollista. Yksi heistä sanoi suoraan: ”Luonto ei enää luota meihin.” Riippuuhan poronhoidon kestävyys sekä metsästyksen ja kalastuksen menestys mahdollisuudesta ennustaa säätä, ja sen ennustaminen on nyt erittäin vaikeaa.

Muutokset näkyvät selvimmin järvissä ja joissa

Erityistä huolta aiheuttavat lisääntyneet poikkeusilmiöt ilmastossa ja luonnossa (lisääntyneet sateet ja tulvat, kuivuudet ja tulipalot, hurrikaanit ja äkilliset myrskyt)

sekä dramaattiset säänmuutokset (lämpeneminen ja vesisateet talvella, lumisateet ja lumimyrskyt kesällä ja niin edelleen). Kaikki tämä vaikuttaa perinteisiin elinkeinoihin eli poronhoitoon, metsästykseen ja kalastukseen. Esimerkiksi vuosina 2010–2019 Kolyman alueella oli seitsemän erittäin lumista vuotta, mikä vaikeutti laidunpaikkojen valintaa. Vakautta horjuttaa kuitenkin eniten alkuperäiskansojen elämään kohdistuvien uhkien kasvu. Luonto on mielestämme rationaalinen ja kaikelle on selityksensä. Kansamme vanhimmat sanovat: ”Luonto varmaan kostaa meille (kaikille ihmisille). Kohtelemme sitä liian julmasti.”

Lähes kaikki huomaavat muutoksia ympäristössään. Yksi poronhoitaja kuvailee tapahtumia näin: ”Seuraamme säätä ja näemme muutoksia. Järvet tulvivat yli äyräiden. Pienet joet muuttuvat suuriksi. Tapaan laitumilla tuntemattomia kasveja. Tundralla on nyt paljon vaivaispajupensaikkoja. Käytämme niitä nuotioihin. Kun olin lapsi, meidän piti etsiä niitä pitkään. Nykyään niitä on paljon. Jokiin alkoi ilmestyä uusia kalalajeja. Ennen, kun vaelsimme porojen mukana, liikuimme hitaasti pohjoiseen päästäksemme merelle. Nyt kuljemme merenrantaan hyvin nopeasti, koska hyttyset kiusaavat poroja. Havaitsemme, että merellä on uusia virtauksia ja hyvin vähän jäätä. Jatkuvien säävaihtelujen takia poroille on hyvin vaikea löytää riittävästi ruokaa ja niiden pääsy järville ja vesilähteille on vaikeutunut.” Jo nyt, kun jäkäliköt väistyvät pensaikkojen tieltä kaikkialla Ala-Kolyman tundralla, porolaitumien pinta-ala on vähentynyt 30 prosenttia.

Muutokset näkyvät erityisesti joissa ja järvissä. Jäiden lähdön ja etenkin jääpeitteen muodostumisen ajankohta on siirtynyt dramaattisesti. Alueella esiintyy useammin tulvia, jokien virtaus on voimistunut, mikä on voimistanut rantojen eroosiota. Mutta tämä ei johdu ainoastaan virtauksesta, vaan myös suurelta osin ikiroudan sulamisesta. Ja tämä on hyvin vaarallista, koska lähes kaikki kylämme ovat rannoilla.

Viime vuosina paikallisasukkaat ovat kiinnittäneet huomiota myös toiseen uhkaan: on mahdollista, että tulvan alle jää pernaruttoon kuolleiden nautojen hautoja ja muinaisia ruttoon ja isorokkoon kuolleiden ihmisten hautausmaita. Uhka, joka ennen oli hypoteettinen, on nyt todellinen. Lisäksi tutkijat puhuvat 20–30 000 vuotta sitten jäätyneiden mikro-organismien mahdollisesta heräämisestä (laboratorioesimerkkejä tästä on jo olemassa). Kyse on koko ihmiskunnalle mahdollisesti koituvasta vaarasta, koska nämä mikro-organismit voivat silloin levitä muuttolintujen mukana ympäri maailmaa ja aiheuttaa erilaisia mutaatioita.

Ala-Kolyman vanhimpien mukaan maa ”vajoaa”, koska se on muuttunut kosteammaksi. Tämän vuoksi ovat alkaneet kadota järvet, joista virtaa sulamisen aikana vettä jokiin. Tämän seurauksena monet ihmiset ovat menettäneet kalastuspaikkojaan. Tämäkin johtuu ikiroudan sulamisesta.

Talviset ”elämän tiet” ovat vaarassa

Kalastajat valittavat yhä enemmän kalojen katoamisesta. He laittavat verkot samoihin aikoihin samoihin paikkoihin, mutta eivät saa saalista. Tutkijat selittävät, että vesien lämmettyä kalat ovat lähteneet matalikoilta syvempiin vesiin. Myös kalojen vaellusaika on muuttunut. Tätä juttua kirjoittaessani minulle soitettiin synnyinkylästäni Nelemnojesta, joka sijaitsee Kolyma-joen sivujoella, ja ihmeteltiin, että joki ei ollut vielä jäätynyt. Mitä myöhemmin joki jäätyy, sitä vähemmän kalaa saa varastoon, koska silloin on aika pilkkiä ja valmistaa talveksi stroganinaa, eli kalalastuja, yleisintä ruokaa paikallisten keskuudessa. Marraskuun puoliväliin mennessä kaloja ei enää ole, joten ihmiset joutuvat menemään heikoille jäille henkensä kaupalla. Myös nämä ovat ilmastonmuutoksen tuomia haasteita.

Ikiroudan sulaminen on aiheuttanut suurta vahinkoa nykyiselle infrastruktuurille: laskeutumispaikkoja ei voi enää käyttää ja talot alkavat vaurioitua paaluperustusten voimakkaan sulamisen myötä. Myös LVI-, sähkö- ja tietoliikennelinjojen kuluminen on lisääntynyt voimakkaasti. 20 tonnin dieselöljyvuoto, joka tapahtui äskettäin Taimyrin niemimaalla, on osoittanut tämän koko arktiseen alueeseen kohdistuvan uhkan laajuuden.

Paikallisia asukkaita huolestuttaa teiden rappeutuminen. Useimmat pohjoisen tiet ovat käytössä vain tiettynä vuodenaikana, ja talvitie toimii vain talvella. Nyt, kun ikirouta sulaa, maaperä liikkuu jatkuvasti, minkä takia tie muuttuu jonkinlaiseksi pyykkilaudaksi. Toisaalta talvitiet avataan nyt 1-2 kuukautta myöhemmin ja suljetaan kuukautta aikaisemmin. Näin tapahtuu, koska syksyllä järvien ja jokien jäät pysyvät kauan ohuina, kun taas keväällä lumi alkaa sulaa nopeasti jo maaliskuun lopussa. Tämän seurauksena talvitiet toimivat vain 2-3 kuukautta tavallisten 5-6:n sijaan. Tällä on suuri vaikutus paikallisten elämään, koska kaikki – hiili lämpölaitoksille, diesel sähkölaitoksille, öljyt ja polttoaineet kulkuvälineille, ja mikä tärkeintä, elintarvikkeet – kuljetetaan näillä ”elämän teillä”.

Ihmiset ovat huolissaan teollisuuden leviämisestä heidän mailleen. He uskovat, että ikiroudan sulamisen vuoksi pääsy mineraalivaroihin helpottuu. Tämä johtaa siihen, että yhä useammat maa-alueet otetaan pois perinteisen luonnonvarojen käytön piiristä. Niin tapahtuu paitsi suoraan myös välillisesti. Hankkeiden infrastruktuuri, tiet, sähkölinjat ja melu vaikuttavat merkittävästi ympäröivään eläimistöön. Toinen tekijä on ekologisen tilan heikkeneminen. Nimenomaan tätä monet alkuperäiskansojen edustajat pitävät ilmastonmuutoksen tärkeimpänä haasteena. Yksi pohjoisten kansojen vanhimmista sanoi: ”Olemme asuneet täällä vuosituhansia, moni asia on muuttunut, mutta esi-isämme ovat aina löytäneet ratkaisun. Mutta emme voi selviytyä, jos meillä ei ole enää omaa maata.”

Ilmastonmuutos ei siis ole kansoillemme mitään teoreettista tulevaisuuden pohdiskelua vaan todellinen uhka olemassaolollemme jo tänään.